user_mobilelogo

Ajankohtaiset

 

Metalli 91:n kesänviettopaikka myös 122:n jäsenten käytössä

 

 

Mäntyluodon metallityöntekijöiden ammattiosasto 91 on päättänyt, että heidän
Merikarvialla sijaitseva kesänviettopaikka Kuuskeri on myös muiden
Porin alueen metalliliittolaisten käytössä. Kuuskerin alue on kooltaan noin
1,2ha ja alueella on 10 sähköpaikkaa asuntovaunua tms. varten.

 

 

Asuntovaunu ja automaksu on 10€/yöpymisvuorokaudelta, sisältäen: Sähkön,
suihkun, yleistilojen käytön, keittiön, grillin, grillikodan, laavun ja veneiden käytön sekä saunan yleisillä vuoroilla (suihku muina aikoina)
Perhesaunasta (3€) voi sopia viikkoisännän kanssa.

 

 

Lapsille: Leikkimökki, keinut, hiekkalaatikko ja vesiliukumäki.

 

 

Saapuessasi alueelle ota yhteys viikkoisäntään jonka tavoitat
Valvis-mökistä. Asioinnin helpottamiseksi ota metallin jäsenkorttisi mukaan.

 

 

Ajo-ohje:

 

 

Kuuskeriin pääset ajamalla Porista pitkin Vaasantietä (n.40km)
kääntyen vasemmalle harvalantielle (aja n.6,5km), käänny vasemmalle
Rantatielle (aja n.2,2km), käänny oikealle Merimaantielle seuraten merimaan
kylttejä ja sillan yli Kuuskerin saareen. Kun saavut Kuuskeriin matkaa on
kertynyt merimaantieltä noin 3km. Metalli 91-kyltti osoittaa pihaanajon.

 

 

Kääntöpaikalla, joka on portin läheisyydessä, käy kauppa-auto tiistaisin ja
perjantaisin noin. klo. 13.30 

Viikkoisännän tavoittaa koti-gsm 02-551 1413 (Huom. muista laittaa 02-suuntanumero myös lankapuhelimesta soittaessasi)

 

 

Osoite on Merimaantie 26B, 29900 Merikarvia (Peippu)

 

 

Lisätietoja: Kuuskeritoimikunnan puheenjohtaja Ilkka Vuolle
puh. 050 304 0576 / 010 232 2355
Kuvagalleria on Metalli 91:n nettisivuilla (
www.metalli91.fi)

 

 

terveisin, Metalli 91:n Kuuskeritoimikunta

 

 Ammattioasto 122 pitää työehtosopimusaloitteisiin liittyvän kokouksen jäsenilleen, torstaina 9.6.2011 Koulutusluokka 1. klo. 14.00

 

TEE ALOITE

Metalliliitto on irtisanonut työehtosopimuksensa päättymään 30.9.2011. Tästä johtuen syksyllä neuvotellaan koko sopimuksen sisällöstä.

 

Onko sinulla ajatuksia mitä työehtosopimuksessa pitäisi uudistaa? Palkkausasioita, työaikamääräyksiä, työturvallisuus tai sosiaalisia määräyksiä ym.

 

Jos et pääse kokoukseen, kerro aloite-ajatuksistasi luottamusmiehelle tai ao.122 toimikunnanjäsenelle, joka toimittaa ne kokoukseen

Metalliliiton tiedote 24.5.2011

 

Metalliliiton  liittovaltuusto on irtisanonut 24.5. teknologiateollisuuden ja liiton neljän muun sopimusalan työehtosopimukset. Ammattiosastoilta pyydetään aloitteita työehtosopimusten uudistamiseksi.

 

Teknologiateollisuuden, auto- ja konealojen, pelti- ja teollisuuseristysalan ja puolustusministeriön työpaikkojen työehtosopimukset irtisanottiin päättymään 30.9.2011. Jalometallialan työehtosopimus irtisanottiin päättymään 31.5.2011. Huolto- ja kunnossapitoalan työsopimus on voimassa 30.9.2011 saakka.

 

Ammattiosastoilta ja työhuonekunnilta pyydetään aloitteet työehtosopimusten uudistamiseksi 30.6.2011 mennessä.

Yhteystiedot

Puheenjohtaja (kirjeenvaihtaja)

Jyrki Levonen

puh. 0405434321

sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sihteeri

Teemu Mäki

puh. 0447267915

sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.